Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Uratarina Arttu Ojanperä

Arttu Ojanperä työskenteli kesän 2021 asiakaspalvelutehtävissä Kuehne+Nagelin Vuosaaren rahtiterminaalissa. Ammattikorkeakoulussa liiketoiminnan logistiikkaa opiskelevalla Artulla oli varastopuolen tehtävistä jo useamman vuoden kokemus, mutta varsinainen kuljetusala oli hänelle uutta.

Logistiikkaoppien lisäksi pääsin näkemään erinomaisen asiakaspalvelun tärkeyden. Opin, kuinka pienillä teoilla voin aidosti ilahduttaa asiakasta ja saada merkitystä omalle työlleni.

Kesätöitä etsiessään Artulla oli selvä tavoite: hän halusi päästä oppimaan lisää kuljetusalasta ja logistiikasta.

– Minulla on jo vankka tausta varastopuolelta, ja tiiminvetäjänäkin työskentelin muutaman vuoden. Lattiatason hommat on kuitenkin nähty ja koettu.  Itse asiassa olen ollut aiemmin myös Kuehne+Nagelin varastolla, ja aiemmat hyvät kokemukset innostivat hakemaan samasta paikasta nykyistä koulutustaustaani tukevaa kesätyöpaikkaa.

Kesätyöntekijästä täysivaltaiseksi tiimin jäseneksi

Artun kesäkuukaudet vierähtivät Vuosaaren terminaalin asiakaspalvelussa monipuolisten tehtävien parissa. Arttu kuvailee kokemusta innostavaksi ja opintoihinsa hyvin nivoutuvaksi. Päivittäinen työ koostui niin toimituskyselyihin vastaamisesta kuin noutobuukkien järjestelystä. Vaikka paikalliset kollegat olivatkin suomalaisia, pääsi kielitaitoa petraamaan yhteydenpidossa Euroopan toimipisteiden välillä.  

Sanojensa mukaan Arttu pääsi hyvin mukaan uuteen työrooliinsa. Kattavan ja rauhallisesti etenevän perehdytyksen lisäksi vastassa oli myös aiemmasta varastokokemuksesta tutuiksi tulleita kasvoja. Arttu nostaakin hyvän tiimihengen erityisen korkealle.

– Meitä oli kotimaan asiakaspalvelutiimissä kaksi muuta henkilöä tekemässä samaa työtä. Arvostin, että näin uutena oli matala kynnys kääntyä pidempään työskennelleiden kollegoiden puoleen kysymyksessä kuin kysymyksessä. Minut otettiin hyvin vastaan ja koin itseni täysipuoliseksi tiimin jäseneksi. Meitä oli hyvä porukka, ja tykkäsin kovasti olla Vuosaaressa töissä – joka aamu oli oikeasti kiva mennä toimistolle.

Tekemisen meininki motivoi hyvään työsuoritukseen

Artun kuvailee innostuneena terminaalin hyvää tekemisen meininkiä, joka motivoi tekemään omatkin tehtävät laadukkaasti. Osaava ja toisiaan tukeva tiimi auttoi jaksamaan ja opettelemaan uutta. Arttu lisää, että myös eri osastojen välinen kommunikointi ja yhteistyö sujuivat todella hyvin.

Työssään Arttu pääsi myös näkemään erinomaisen asiakaspalvelun merkityksen tärkeyden: pienilläkin teoilla voi aidosti ilahduttaa asiakasta ja saada merkitystä omalle työlleen.

– Mieleeni on jäänyt erityisesti tilanne, jossa yksityisasiakas oli tilannut surffilaudan, ja halusi saada sen mukaan mökille ennen lomansa alkua. Sumplin asiakkaan kanssaan vaihtoehtoisia ratkaisuja, ja sovittiin sitten asiakkaan kanssa erillinen nouto suoraan terminaalilta. Kyllä mieltä lämmitti, kun sain tältä asiakkaalta jälkikäteen henkilökohtaiset kiitokset hänen lomansa pelastamisesta. 

Kesätyöstä uutta intoa opintoihin

Toista vuottaan ammattikorkeakoulussa aloitteleva Arttu tavoitteli kesätyötä, joka vastaisi myös omaa koulutusalaa. Kun kuljetusalan teoriaa oli luennoilla jo tarkasteltu monesta kulmasta, oli inspiroivaa nähdä, kuinka yritysmaailmassa asiat hoidetaan ihan käytännön tasolla.

– Lopputulos oli juuri sellainen, mitä odotinkin: kesätyöpesti vastasi odotuksiani ja tavoitteitani. Oli kiva nähdä, mitä logistiikka on muuallakin kuin varastolla ja saada erilaista näkökulmaa. Kesätyökokemus antoi myös uutta virtaa syyslukukautta ajatellen.

Logistiikka-alan vakipaikka kiikarissa?

Kun Artun kesätyöpesti elokuun lopussa päättyi, päätti hän jatkaa samoja töitä osa-aikaisena opintojensa ohessa. Tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä on Artun vastaus selvä: kunhan logistiikkatradenomin tutkinto on saatu valmiiksi, on toiveena vakituinen työ logistiikka-alalla. Tämän kesän työnantajansa Kuehne+Nagelin Arttu näkee positiivisessa valossa. 

– Hakuprosessi oli mielestäni mallikkaasti hoidettu, ja työsopimus oli selkeä. Yritys on mielestäni sellainen, joka haluaa pitää työntekijöistään hyvää huolta, jotta heillä olisi edellytykset menestyä ja viihtyä. Suosittelisin ilman muuta Kuehne+Nagelia työnantajaksi myös opiskelukavereille.

Työskentely Kuehne+Nagelilla

Tarjoamme mahdollisuuden toimia osana aidosti kansainvälistä ja asiantuntevaa verkostoa. Kehittyvässä tiimissämme pääset haastamaan itsesi ja kehittymään edelleen ammattilaisena. Kiinnostavatko kansainväliset kuljetukset? Haluatko meille töihin? Katso avoinna olevat työpaikkamme rekrytointisivuilta Careers at Kuehne+Nagel ja jätä sitä kautta hakemus.

Tutustu muihin inspiroiviin työntekijöidemme kertomuksiin. Satoja tarinoita, satoja työmahdollisuuksia – millaiseksi haluat kirjoittaa oman tarinasi?