Titta Laitinen

Logistiikan ammattititaidolla avuksi ympäri maailmaa.

Logistiikan osaajista on moneksi.

Kuehne+Nagelille vuonna 2018 myynnin tukeen tullut ja meriviennin kehittäjänämme ennen opintovapaalle jääntiään syyskuussa 2020 työskennellyt Titta Laitinen innostui ajatuksesta hyödyntää logistiikan osaamistaan vapaaehtoistyössä. Pari vuotta sitten tähän tuli oiva tilaisuus, kun hän haki Suomen Punaisen Ristin ulkomaanavun delegaatiksi logistikon tehtäviin. Titalla on noin 10 vuoden kokemus logistiikka-alalta, monipuolinen kielitaito pohjalla sekä kokemusta ulkomailla työskentelystä, jotka tukevat vahvasti logistikkona toimimista.

Mikä Titta sai sinut hakemaan SPR:n toimintaan mukaan?

Olen aina halunnut tehdä vapaaehtoistyötä, jossa voin hyödyntää taitojani monipuolisesti. Mielestäni solidaarisuus on äärimmäisen tärkeää globaalissa maailmassa ja ihmisten pitää auttaa toisiaan taustastaan riippumatta. Löysin sattumalta haun SPR:n peruskurssille (IMPACT), joka on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat mukaan Suomen Punaisen Ristin ulkomaanavun delegaatiksi. Onnekseni minut valittiin koulutukseen ensimmäisellä yrittämällä vuoden 2019 alussa. Juuri Punaiselle Ristille hain sen kansainvälisyyden, arvostetun koulutuksen ja hyvän maineen vuoksi.

Millainen hyöty logistiikan työkokemuksesta on ollut koulutuksissa?

Tähän mennessä koulutuksissa ollaan keskitytty siihen, mistä tässä vapaaehtoistyön muodossa on kysymys ja on testattu esimerkiksi paineensietokykyä ja ryhmätyötaitoja. Monipuolisesta työkokemuksestani on ollut paljon hyötyä, sillä olen tottunut toimimaan kiireessä ja erilaisten ihmisten kanssa sekä ratkaisemaan moninaisia ongelmia.

Lokakuussa 2020 minulla on vihdoin odotettu logistiikan koulutus, jossa pääsen tutustumaan muihin logistikkoihin ja heidän työnkuviinsa katastrofialueilla tarkemmin. Logistikoilta vaaditaan monia taitoja, joten myös delegaatit voivat olla eritaustaisia. Osalla on hankintakokemusta, osa tulee varastopuolelta tai lentorahdin operatiivisista tehtävistä. Uskon, että kokemukseni eri kuljetusmuodoista viennissä ja tuonnissa, sopimusneuvotteluista sekä työskentely Kolumbiassa ja erilaisissa kansainvälisissä verkostoissa tulevat auttamaan minua eteenpäin myös tällä tiellä.

Mitä koulutukset ovat antaneet sinulle?

Olen oppinut paljon omasta roolistani ryhmässä ja monialaisesta yhteistyöstä. Kuten monissa muissakin työpaikoissa jokaisella on tärkeä rooli, jotta tavoitteisiin päästään. Olen myös oppinut, että logistiikka on hyvin erilaista humanitaarisessa kontekstissa, sillä katastrofit tapahtuvat yllättäen ja apu pitää saada perille nopeasti, jotta ihmisiä voidaan auttaa mahdollisimman tehokkaasti.

Mitä sitten tapahtuu, kun saat koulutuksesi päätökseen?


Nyt käymäni nopean avustustoiminnan peruskoulutukseen kuuluvat kurssit ovat vain pintaraapaisu – kouluttautuminen koko elämän kestävä prosessi. Työskentely vaikeissa olosuhteissa vaatii jatkuvaa koulutusta ja kokemuksen keräämistä sekä töissä että vapaa-ajalla. Tulen olemaan koko elämäni joko aktiivinen tai passiivinen reservin jäsen. On siis omalla vastuullani pitää ammattitaitoani yllä ja hakea keikoille, joissa on kysyntää juuri minun taidoilleni. Lisäksi minulla on mahdollisuus päästä pidemmille komennuksille, joissa hätäavun sijaan keskitytään pitkän tähtäimen kehittämiseen eri projektien muodossa.

Onnekseni Kuehne+Nagelilla tuetaan vapaaehtoistoimintaan osallistumista ja olen saanut vain kannustavia kommentteja työkavereiltani!

Mistä on kyse*

Suomen Punainen Risti on maamme merkittävin humanitaarista apua antava järjestö. Se lähettää vuosittain yli sata eri alojen ammattilaista töihin eri maihin joko katastrofialueille tai pitkäaikaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Katastrofin sattuessa työkutsu voi tulla yllättäen, ja lähtö voi tapahtua vain päivän varoitusajalla.

Humanitaarisessa avussa Suomen Punaisen Ristin erityisosaamista ovat nopean avustustoiminnan yksiköt:
toimintavalmiit kenttäsairaalat ja -klinikat sekä avustustyöntekijät, jotka voidaan lähettää katastrofialueelle parin tunnin varoitusajalla. Avustustyöntekijät valitaan komennuksille henkilöreservistä. Reserviin pääsee käytyään Suomen Punaisen Ristin järjestämän viikon mittaisen englanninkielisen IMPACT-koulutuksen.

*Lähde: Suomen Punainen Risti

Työskentely Kuehne+Nagelilla

Tarjoamme mahdollisuuden toimia osana aidosti kansainvälistä ja asiantuntevaa verkostoa. Kehittyvässä tiimissämme pääset haastamaan itsesi ja kehittymään edelleen ammattilaisena. Haluatko meille töihin? Katso avoinna olevat työpaikkamme rekrytointisivuilta.

Tutustu muihin inspiroiviin työntekijöidemme kertomuksiin Uratarinat-sivullamme. Satoja tarinoita, satoja työmahdollisuuksia - millaiseksi haluat kirjoittaa oman tarinasi?