Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Uratarina Jutta Knuutinen

Kauppakorkeassa maisteriopintojaan viimeistelevä Jutta vietti kesän 2020 Kuehne+Nagelilla merituonnin monipuolisissa tehtävissä.

Täällä kollegat tukevat toisiaan ja on mukava nähdä, että esimiehet välittävät ja ovat kiinnostuneita kaikkien asioista.

Maaliskuusta 2020 lähtien Kuehne+Nagelilla työskennellyt Jutta Knuutinen opiskelee Turun kauppakorkeakoulussa toimitusketjujen hallintaa ja johtamista. Jutta on opinnoissaan jo loppusuoralla, ja maisterivaihteen opinnoissa keskitytään erityisesti merenkuljetusalan asioihin. Hän olikin iloinen tullessaan valituksi merituonnin monipuolisiin tehtäviin kesäksi 2020.

– Tehtävissäni vastaan kolmen suurasiakkaan hallinnasta. Hoidan esimerkiksi kuljetustilauksia sekä vastailen sähköpostilla lähtömaihin ja asiakkaiden kyselyihin. Tyytyväiset asiakkaat mukavien työkaverien ohella motivoivat jaksamaan. Lomakauden aikana olen myös tuurannut kollegoita ja uuttakin on pitänyt opetella. Opintojen suurien linjausten sijaan tässä työssä tehtiin pikkutarkkaa hommaa, mutta samalla on päässyt tutustumaan, kuinka logistiikan eri tehtävät liittyvät toisiinsa käytännössä, pohtii Jutta.

Kuehne+Nagelin kulttuuria niin etä- kuin lähikohtaamisissa Jutta kuvaa hienoksi.

– Kollegat tukevat toisiaan ja on mukava nähdä, että esimiehet välittävät ja ovat kiinnostuneita kaikkien asioista. Jatkaisin mielelläni jatkossakin logistiikkayrityksessä työskentelyä, vaikka tarkkaa unelmatyötehtävää en vielä osaakaan sanoa, päättää Jutta.  

Jutta suosittelee Kuehne+Nagelia työpaikaksi tarkalle ja yksityiskohtiin keskittyvälle henkilölle, joka on kiinnostunut logistiikka- ja kuljetusmaailmasta. Ala tarjoaa monipuolisia tehtäviä, jotka sopivat erilaisista taustoista tuleville hakijoille.  

Työskentely Kuehne+Nagelilla

Tarjoamme mahdollisuuden toimia osana aidosti kansainvälistä ja asiantuntevaa verkostoa. Kehittyvässä tiimissämme pääset haastamaan itsesi ja kehittymään edelleen ammattilaisena. Kiinnostavatko kansainväliset kuljetukset? Haluatko meille töihin? Katso avoinna olevat työpaikkamme rekrytointisivuilta Careers at Kuehne+Nagel ja jätä sitä kautta hakemus.

Tutustu muihin inspiroiviin työntekijöidemme kertomuksiin. Satoja tarinoita, satoja työmahdollisuuksia – millaiseksi haluat kirjoittaa oman tarinasi?