Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Toimitusjohtajan kevätterveiset

Ajatuksia mm. logistiikan päästövähennyksistä ja markkinatilanteista.

Tämän viikon webinaarissamme käsittelimme muun muassa päästöjen vähentämistä logistiikassa. Elinkeinoelämän keskusliiton liikenne-, logistiikka- ja infra-asioiden johtava asiantuntija Tiina Haapasalo kertoi meille EU:n ilmastopolitiikan lainsäädännön tiukentumisesta, mikä aiheuttaa lisävelvoitteita jäsenvaltioille.

Logistiikan päästötavoitteet Suomessa

Suomessa liikenteen päästöt on tarkoitus puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Ensivaiheessa on suunnitteilla erilaisia tukia ja kannusteita, joiden avulla pyritään pääsemään tavoitteeseen. Asioiden edistämiseksi on mietitty myös kovempia keinoja, kuten verotukseen tai polttoaineen myyntikiintiöiden liittyviä toimia. 

Asetetut ilmastotavoitteet on mahdollista saavuttaa ilman veronkorotuksia. Liikenne- ja logistiikka-alan päästövähennykset koostuvat pienistä puroista ja siksi yrityksen omilla toimilla on kokonaisuuden kannalta merkitystä. Kuehne+Nagel on rohkeasti lähtenyt rakentamaan polkua ympäristöhaittojen välttämiseksi, vähentämiseksi tai viime kädessä kompensoimiseksi, mikäli päästöjen välttäminen tai vähentäminen ei ole mahdollista. Näitä yrityksemme luomia mahdollisuuksia aktiivisesti hyödyntämällä pystymme vaikuttamaan logistiikan päästöjen määrään ja sitä kautta saavuttamaan asetetut tavoitteet ilman kovempia keinoja.

Logistiikan markkinapäivitykset

Käsittelimme webinaarissamme myös vaikeaa merirahtitilannetta. Globaali merirahtikysyntä on viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut. Samaan aikaan koronan vaikutukset näkyvät edelleen esimerkiksi satamien toiminnasta aiheuttaen ruuhkaa. Ruuhkatilannetta eri satamien osalta voi seurata esimerkiksi seaexplorer-työkalustamme, josta näkyy selkeästi satamiin jonottavien laivojen määrä.  Satamakäynnin pituus onkin pidentynyt normaalista noin kuudesta päivästä kahteentoista. Viiveet hidastuttavat konttien kiertoa, mikä puolestaan huonontaa konttien saatavuutta. Erilaiset vaihtoehdot kiireellisiin lähetyseriin ovatkin viime aikoina olleet kysyttyjä. Kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin Sea-Air-kuljetusratkaisuun sekä juna- ja lentorahtituotteisiimme!

Lento- ja maantiekuljetuksista on tulossa tarkempaa markkinapäivitystä 18.5.2021 järjestettävässä webinaarissamme. Samassa yhteydessä kerromme myös brexit-tilanteen tuoreimmat kuulumiset. 

Kevät on jo pitkällä, mikä ei valitettavasti näy kelissä. Valon ja pistettyjen rokotusten määrien lisääntyessä hyvä mieli ja toivo tilanteen normalisoitumisesta kuitenkin päivä päivältä kasvaa. Kohta päästään taas näkemään kasvotusten toinen toisiamme!

Ihanaa kesän odotusta jokaiselle toivottaen, 
Hanna Korvenpää
Toimitusjohtaja
 
P.S. Jos sinulta puuttuu seaexplorer-työkalun tunnukset, voit pyytää ne täältä.

Tarvittaessa saat lisätietoja omalta Kuehne+Nagel -yhteyshenkilöltäsi.