Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin AKT:n ahtausalan lakko on päättynyt

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ja Satamaoperaattorit ry ovat päässeet sopimukseen.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ja Satamaoperaattorit ry ovat päässeet yksimielisyyteen ahtausalan työehtosopimuksesta. Ratkaisun seurauksena kaksi viikkoa kestänyt ahtausalan lakko on päättynyt. AKT:n mukaan ahtaajat palaavat töihin niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään 4.3. alkavaan normaaliin työvuoroon. Satamat palaavat vähitellen normaaliin toimintaan, mutta ruuhkiin ja viiveisiin on syytä varautua. 

Merirahti

Ensimmäisten konttialusten purut on päästy aloittamaan satamissa, mutta osa lähialueella odottaneista konttialuksista odottaa vielä pääsyä satamaan. Tuontiliikenteessä muutama feeder-alus on jo matkalla Suomen suuntaan. Suurin osa saapuvista konteista odottaa kuitenkin vielä laivausta Euroopan pääsatamista Suomen satamiin varsinaisen syöttöalusliikenteen käynnistyessä uudestaan lakon päätyttyä.

Pyydämme asiakkaitamme huomioimaan, että varustamot noudattavat tietojemme mukaan first in/first out periaatetta, minkä mukaan kontteja lastataan Euroopan välisatamissa Suomeen tuleviin aluksiin. Vientiliikenteessä syöttöliikenteen aikataulut tarkentuvat vähitellen, kun saamme varustamoilta päivityksiä alusten aikatauluihin. Pyydämme asiakkaita olemaan yhteydessä meihin konttikaluston, laivatilan ja aikataulujen varmistamiseksi.

Valitettavasti lakon aiheuttama ruuhkatilanne tulee aiheuttamaan viiveitä myös tulevan viikon aikana konttiliikenteelle. Meren kappaletavaraliikenteessä tämän viikon vientilähdöt hoidetaan vielä poikkeusjärjestelyin kuljetuksen varmistamiseksi. Viennin kappaletavaran lakkolisä poistuu ensi viikon alusta, kun viennin kappaletavaraliikenne palautuu asteittain normaaliksi.

Maantiekuljetukset

Maantiekuljetusten osalta toiminnan tulisi palautua normaaliksi sunnuntaista alkaen. Viiveitä ja mahdollisia ruuhkia saattaa kuitenkin edelleen esiintyä. Lakkolisä tullaan veloittamaan kaikista ennen lauantaita 4.3. lähteneistä lähetyksistä.

Lisätietoja saat omalta Kuehne+Nagel -yhteyshenkilöltäsi.