Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Kiinan koronavirustartuntojen määrä nousussa

Shanghain viranomaiset ovat jatkaneet koronasulkujen asteittaista purkamista. Viime viikkoina Kiinassa lisääntyneet koronatartunnat ovat kuitenkin johtaneet paikallisiin rajoituksiin tartunta-alueilla.

Arvoisa asiakkaamme, 

Uusia koronavirustartuntoja on löydetty muun muassa Shanghain ja Pekingin alueilta, joissa paikalliset viranomaiset ovat ottaneet käyttöön alueellisia rajoituksia. Esimerkiksi Shanghaissa COVID-19-tartunta-alueiden asukkaille järjestetään 12.-14.7.2022 kaksi COVID-19-testikierrosta, joiden väli on vähintään 24 tuntia. Pekingissä julkisiin tiloihin pääsyyn vaaditaan negatiivinen nukleiinihappotesti viimeisen 72 tunnin ajalta. Viranomaiset ovat alati valppaina uusien tapausten varalta.

Kuehne+Nagel toimii maassa edelleen normaalisti ihmisten terveys ja turvallisuus huomioiden. 

Tilanne saattaa aiheuttaa viiveitä ja häiriötä tavaroiden kuljetuksissa. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja pyrimme antamaan teille ajantasaista informaatiota toimitusketjun toimintaan vaikuttavista tekijöistä.

Merirahdin tilanteesta

  • Shanghain sataman kautta kulkeva konttiliikenne on lisääntynyt, mutta laivaliikenteessä on edelleen häiriöitä.
  • Tällä hetkellä laivat joutuvat odottamaan satamaan pääsyä yli kolme vuorokautta ja laivojen lähdöissä on esiintynyt useamman päivän viiveitä. 
  • Jatkuvat koronatoimenpiteet sekä alkanut taifuunikausi ovat aiheuttaneet Kiinan pääsatamissa, kuten Ningbossa, Shenzhenissä/Yantianissa ja Honkongissa ruuhkaa satamalaitureilla sekä konttien käsittelyalueilla. 
  • Viiveisiin on syytä varautua niin meri- kuin maantiekuljetuksissakin.

Lisätietoja saat omalta Kuehne+Nagel -yhteyshenkilöltäsi.