Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Kuljetusmuotokohtaiset markkinakatsaukset kesäkuussa 2023

Rahtimarkkinat ovat tasoittumassa, vaikka tilanne on edelleen haasteellinen. Rahtivolyymit ovat laskeneet sekä lento-, meri- että maantiekuljetuksissa. Markkinoiden ennustetaan kääntyvän nousuun vasta vuoden viimeisellä kvartaalilla. 

Lentorahti

Lentorahdin kysynnän kehitys on jatkunut negatiivisena verrattuna vuoden 2022 ensimmäisiin kuukausiin. Pudotusta ensimmäisen kvartaalin aikana oli -11,6 % ja huhtikuun osalta -10,8 %.

Suurimmat rahtimäärien pudotukset ovat tapahtuneet Transpacific-alueella. Näin ollen rahtimäärät ovat globaalisti palautuneet lähelle vuoden 2019 tasoa, aikaan ennen koronaa.

Samanaikaisesti matkustajaliikenteen määrä on kasvanut huomattavasti. Matkustajamäärien kasvaessa matkustajakoneiden liikennöinti on lisääntynyt ja sen mukana myös rahtitilaa on tullut lisää käytettäväksi.  Tästä huolimatta matkustajakoneiden rahtikapasiteettia on markkinoilla edelleen noin 15 % vähemmän kuin vuonna 2019.

Rahtikapasiteetin kasvu ja kysynnän väheneminen ovat saaneet aikaan lentorahtihintojen voimakkaan laskun. Myös lentokerosiinin hinta on ollut laskusuunnassa vuoden 2023 alusta saakka ja on mahdollista, että se saavuttaa vuoden 2019 hintatason jo tämän vuoden kolmannen kvartaalin aikana.

Alhaisten lentorahtihintojen odotetaan jatkuvan vähintäänkin kolmannen kvartaalin yli. Mahdollinen loppuvuoden kysynnän kasvu sekä kapasiteetin muutokset saattavat vaikuttaa hintoihin vuoden loppupuolella.
 

Maantiekuljetukset

Kysynnän hidastuminen jatkui Euroopan rahtimarkkinoilla kevään aikana, mutta sen odotetaan lähtevän nousuun vuoden loppupuolella. Maantiekuljetusten määrän odotetaan kasvavan Euroopassa tänä vuonna 1,1 %, mikä on selvästi vähemmän kuin vuoden 2022 kasvuprosentti 3,4 %. Epävarma talous on johtanut investointien vähentymiseen ja vallitseva korkomarkkinoiden tilanne vaikuttaa merkittävästi  kaluston ylläpitokustannuksiin. Kuljettajatilannetta Euroopassa hankaloittaa edelleen alan kiinnostavuus, heikot kouluttautumismahdollisuudet sekä palkkaus.  

Tulemme panostamaan vuoden 2023 aikana merkittävästi kuljetuskalustoomme. Kuljetuskaluston hankinnassa on huomioitu ympäristöystävällisyys, viimeisin teknologia sekä elinkaari. Suomen osalta huollamme koko kuljetuskalustomme kesän kynnyksellä taataksemme kuljetuskaluston elinkaaren sekä palvellaksemme asiakkaitamme entistä paremmin ja tehokkaammin. Samalla lisäämme uutta pressukalustoa, joista ensimmäiset tulevat liikenteeseen heti juhannuksen jälkeen. Tulevat panostukset tukevat entisestään vahvaa verkostoamme osa- ja täyskuormaliikenteessä mukaan lukien lämpötilasäädellyt elintarvikekuljetukset.
 

Merirahti

Merirahdin markkinat ovat tasaantuneet ja tällä hetkellä normalisoitumassa. Tilanne on kuitenkin edelleen epävakaa ja haastava, sillä mahdolliset odottamattomat tapahtumat voivat vaikuttaa kehitykseen. Varustamoiden käyttäytyminen voi muuttua nopeasti, mikäli yksi tai useampi odottamaton tapahtuma toteutuu, jolla saattaa olla merkittäviä seurauksia tämän hetkiselle skenaariolle. Näitä odottamattomia tapahtumia voivat olla muun muassa varustamoiden massiivinen kapasiteetin hallinta (alusten poistaminen liikenteestä kokonaan tai määräajaksi, romuttaminen yms.) tarjonnan mukauttamiseksi kysyntään. Lisäksi sodan kärjistyminen Euroopassa voi vaikuttaa energian ja raaka-aineiden hintoihin ja pitkittää kuluttajakriisiä. Myös näkymät Yhdysvaltojen kysynnän elpymisestä inflaation hidastuessa ja korkojen vakiintuessa voivat muuttaa kuluttajien käyttäytymistä. 
 

Hintojen ja kapasiteetin kehitys

Keskimääräiset lyhytaikaiset merirahtihinnat ovat jatkaneet maltillista laskuaan spot-rahtimarkkinoilla tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä. Tähän on vaikuttanut se, että kysyntä on edelleen heikkoa erityisesti vähittäiskaupan sektorilla, varastot ovat täysiä ja varastoarvot korkeita. 

Hintojen kehityksessä on kuitenkin eroja, kun tarkastellaan kehitystä eri pääliikennesuunnilla. Rahtihinnat Euroopasta Kaukoitään laskivat muita liikennesuuntia aiemmin pandemiaa edeltävälle tasolle. Vastaavasti hinnat Kaukoidästä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan lähtivät laskuun viime vuoden toisella puoliskolla. Tällä hetkellä myös ns. round-trip -hintataso Euroopan ja Aasian välillä on palannut pandemiaa edeltävälle tasolle. Spot rahti-indeksien lasku Kaukoidästä Eurooppaan on kuitenkin pysähtynyt maaliskuussa helmikuun tasolle ja lasku vuoden ensimmäisellä puoliskolla on ollut kaiken kaikkiaan maltillisempaa. Tähän kehitykseen on vaikuttanut erityisesti varustamoiden leikkaukset tarjolla olevaan kapasiteettiin. Myös tiettyjen  raaka-aineiden ja energia-laitteiden, kuten aurinkopaneelien, tuonnin kasvu ja siirtyminen charter-liikenteestä konttiliikenteeseen ovat tasoittaneet kysyntää jonkin verran. Hintataso Euroopasta Pohjois-Amerikan itärannikolle on lähtenyt laskuun vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. 

Varustamoiden hyvät tulokset näkyvät uusien alusten tilausmäärien kasvuna. Monet varustamot ovat tuoneet markkinoille lisäkapasiteettia. Esimerkiksi MSC on aloittanut liikennöinnin kahdella MEGA-luokan aluksella Aasian ja Euroopan välillä; MSC Irinan kapasiteetti on 24346 TEU:ta ja MSC Tessan kapasiteetti  24116 TEU:ta. Näin MSC on haastamassa Maerskin maailman suurimpana konttivarustamona. On huomioitavaa että nämä MEGA-luokan alukset pystyvät operoimaan ainoastaan east-west -liikenteessä Aasian ja Euroopan välillä. Varustamot siirtävät pienempiä, noin 15000-18000 TEU:n aluksia tältä liikennesuunnalta muille liikennesuunnille ja voivat luoda näille myös ylikapasiteettia. Jos kapasiteetin kasvua ei saada hallittua, johtaa varustamoiden 6,5 miljoonan TEU:n uusien alusten tilauskirjat ennennäkemättömään kapasiteetin kasvuun kolmena vuotena (2023-2025) peräkkäin.
 

Aikataulujen luotettavuus ja satamaruuhkat

Sea Intelligence ja Global Liner performance -raporttien mukaan varustamoiden globaalien aikataulujen luotettavuus on parantanut verrattuna viimevuotiseen vastaavaan ajankohtaan. Luotettavuusindeksi oli tämän vuoden huhtikuussa 63,9 %, kun vastaava indeksi oli vuoden 2022 maaliskuussa 67 %. Vaikka luotettavuus tippui hiukan, se on suhteellisen korkealla tasolla verrattuna viime vuosiin. Aikataulujen luotettavuus on selkeästi alhaisempi, kun huomioidaan feeder-liikenne Suomen osalta. 

Satamaruuhkatilanne on helpottunut selkeästi kaikissa pääsatamissa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Lukuisat lakot Euroopassa ovat vaikeuttaneet liikennettä ja aiheuttaneet viiveitä toimituksille. 
 

Olemme palaamassa normaalitilanteeseen, mutta jatkuvatko haasteet?

Asiantuntijat ovat arvioineet, että aikataulujen luotettavuuden parantuessa ja ruuhkien helpottaessa on perusteltua toivoa merirahtimarkkinoiden palautuvan pandemiaa edeltävään normaalitilaan vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. 

Paluu normaaliin antaa teollisuudelle ja kaupalle vakautta ja luotettavuutta, jota markkinat tarvitsevat jatkaakseen kasvuaan. Nykyisestä kehityksestä huolimatta monet asiantuntijat ovat edelleen varovaisia, varsinkin kun on kyse hintakehityksestä. Olemme jo aiemmin nähneet, että markkinatilanteet voivat muuttua nopeasti ja odottamattomat tapahtumat voivat johtaa äkilliseen muutokseen markkinatilanteessa. Jotta vältytään yllätyksiltä, on tärkeää edelleen tarkkailla markkinoiden kehitystä.

Lisätietoja saat tarvittaessa omalta yhteyshenkilöltäsi.