Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Kuljetusmuotokohtaiset markkinakatsaukset maaliskuussa 2023

Rahtimarkkinat ovat kohdanneet monia haasteita viime vuosien aikana koronaviruksesta Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan. Talouden ennusteet ovat edelleen epävarmat, mutta syvimmän taantuman pelko näyttää hellitäneen. Rahtimarkkinat ovat tasoittumassa, vaikkakin tilanne on edelleen haasteellinen.

Lentorahti

Vuoden 2022 loppupuolella alkanut lentorahdin kysynnän sekä hintojen lasku on tasoittunut vuoden 2023 ensimmäisen kvartaalin aikana. Kysynnän osalta erityisesti Kiinan vienti on lähtenyt uuteen kasvuun. Kysynnän kasvaessa myös rahtihintojen lasku on pysähtynyt.

Matkustajaliikenteen kasvusta johtuen matkustajakoneiden kuljetuskapasiteetti lentorahdille on lisääntynyt. Samalla lentoyhtiöt ovat sopeuttaneet rahtikonelentojen liikennöintiä kysynnän mukaiseksi, joten tältä osin kapasiteetti on ollut hieman laskusuunnassa. Kokonaisuudessaan kuljetuskapasiteettia on edelleen käytettävissä hieman enemmän kuin esimerkiksi vuoden 2019 ensimmäisellä kvartaalilla. 

Meri-Lento -yhdistelmäkuljetusten suosio on kasvanut merkittävästi. Tämän kuljetusmuodon avulla on mahdollista saada kuljetussäästöjä sekä myös vähentää CO2-päästöjä. Lisäksi pystymme tarjoamaan lentorahdille ympäristöystävällisemmän ratkaisun SAF-polttoaineen avulla.

Lakot muun muassa Saksassa ovat aiheuttaneet joitakin poikkeustilanteita myös kuljetusten osalta, mutta Kuehne+Nagel on pystynyt minimoimaan vaikutukset oman verkostonsa avulla.

Yleisesti lentorahdin markkinatilanne on tasapainottunut. Hintatason odotetaan pysyvän alhaisena verrattuna koronavuosiin. Tällä hetkellä voimme tarjota hinnastoille pidempiä voimassaoloaikoja. Myös lähetyskohtainen hinnoittelu toimii myKN-sivumme kautta sekä manuaalisesti hinnoittelutiimimme toimesta.

Maantiekuljetukset

Euroopan rahtimarkkinoilla kysyntä hidastui selvästi vuoden 2022 loppupuoliskolla. Maantiekuljetusten määrän odotetaan kasvavan Euroopassa tänä vuonna 1,1 %, joka on selvästi vähemmän kuin vuoden 2022 kasvuprosentti 3,4 %. Inflaatio ja korkeat energiahinnat heikentävät talousnäkymiä ja hidastavat kasvua samalla kun rekkaliikenteen kustannukset pysyvät korkealla tasolla. Tilannetta hankaloittaa paheneva kuljettaja- ja kapasiteettipula. Kuljettajapula pahenee vuosi vuodelta, sillä kuljettajia eläköityy selvästi enemmän kuin uusia saadaan alalle, eikä helpotusta ole lähiaikoina näkyvissä.

Tulemme panostamaan vuoden 2023 aikana merkittävästi kalustoomme. Kaluston hankinnassa on huomioitu ympäristöystävällisyys, viimeisin teknologia sekä elinkaari. Tulevat panostukset tukevat entisestään vahvaa verkostoamme osa- ja täyskuormaliikenteessä mukaan lukien lämpötilasäädellyt elintarvikekuljetukset.

Tuotamme kappaletavara-, osa- ja täyskuormapalveluita kattavasti päivittäisillä yhteyksillä Euroopassa. Lisätietoja saat omalta Kuehne+Nagel -yhteyshenkilöltäsi.

Merirahti

Merirahdin markkinat ovat tasaantuneet ja tällä hetkellä normalisoitumassa, mutta tilanne on edelleen epävakaa ja haastava, sillä mahdolliset odottamattomat tapahtumat voivat vaikuttaa kehitykseen. Varustamoiden käyttäytyminen voi muuttua nopeasti, mikäli yksi tai useampi odottamaton tapahtuma toteutuu, jolla saattaa olla merkittäviä seurauksia tämän hetkiselle skenaariolle. Näitä odottamattomia tapahtumia voivat olla muun muassa varustamoiden massiivinen kapasiteetin hallinta (alusten poistaminen liikenteestä kokonaan tai määräajaksi, romuttaminen yms.) tarjonnan mukauttamiseksi kysyntään. Lisäksi sodan kärjistyminen Euroopassa voi vaikuttaa energian ja raaka-aineiden hintoihin ja pitkittää kuluttajakriisiä. Myös näkymät Yhdysvaltojen kysynnän elpymisestä inflaation hidastuessa ja korkojen vakiintuessa voivat muuttaa kuluttajien käyttäytymistä. 
 

Hintojen ja kapasiteetin kehitys

Keskimääräiset lyhytaikaiset merirahtihinnat ovat jatkaneet laskuaan spot-rahtimarkkinoilla tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä viime vuoden hintatasoon nähden. Tähän on vaikuttanut se, että kysyntä on edelleen heikkoa erityisesti vähittäiskaupan sektorilla, varastot ovat täysiä ja varastoarvot korkeita. 

Hintojen kehityksessä on kuitenkin eroja, kun tarkastellaan kehitystä eri pääliikennesuunnilla. Rahtihinnat Euroopasta Kaukoitään laskivat muita liikennesuuntia aiemmin pandemiaa edeltävälle tasolle. Vastaavasti hinnat Kaukoidästä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan lähtivät laskuun viime vuoden toisella puoliskolla. Tällä hetkellä myös ns. round-trip -hintataso Euroopan ja Aasian välillä on palannut pandemiaa edeltävälle tasolle. Spot rahti-indeksien lasku Kaukoidästä Eurooppaan on kuitenkin pysähtynyt maaliskuussa helmikuun tasolle ja lasku vuoden ensimmäisellä puoliskolla on ollut kaiken kaikkiaan maltillisempaa. Tähän kehitykseen on vaikuttanut erityisesti varustamoiden leikkaukset tarjolla olevaan kapasiteettiin. Myös tiettyjen  raaka-aineiden ja energia-laitteiden, kuten aurinkopaneelien, tuonnin kasvu ja siirtyminen charter-liikenteestä konttiliikenteeseen on tasoittanut kysyntää jonkin verran. Hintataso Euroopasta Pohjois-Amerikan itärannikolle on lähtenyt laskuun vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. 

Varustamoiden hyvät tulokset näkyvät uusien alusten tilausmäärien kasvuna. Monet varustamot ovat tuoneet markkinoille lisäkapasiteettia. Esimerkiksi MSC on aloittanut liikennöinnin kahdella MEGA-luokan aluksella Aasian ja Euroopan välillä; MSC Irinan kapasiteetti on 24346 TEU:ta ja MSC Tessan kapasiteetti  24116 TEU:ta. Näin MSC on haastamassa Maerskin maailman suurimpana konttivarustamona. On huomioitavaa että nämä MEGA-luokan alukset pystyvät operoimaan ainoastaan east-west -liikenteessä Aasian ja Euroopan välillä. Varustamot siirtävät pienempiä, noin 15000-18000 TEU:n aluksia tältä liikennesuunnalta muille liikennesuunnille ja voivat luoda näille myös ylikapasiteettia. Jos kapasiteetin kasvua ei saada hallittua, johtaa varustamoiden 6,5 miljoonan TEU:n uusien alusten tilauskirjat ennennäkemättömään kapasiteetin kasvuun kolmena vuotena (2023-2025) peräkkäin.
 

Aikataulujen luotettavuus ja satamaruuhkat

Sea Intelligence ja Global Liner performance -raporttien mukaan varustamoiden globaalien aikataulujen luotettavuus on parantanut verrattuna viimevuotiseen vastaavaan ajankohtaan. Luotettavuusindeksi oli tämän vuoden tammikuussa 52,8 %, kun vastaava indeksi oli vuoden 2022 tammikuussa 30,4 %. Vastaava kehitys on nähty kaikilla pääliikennesuunnilla. Viime kuukausien aikana tämä kehitys on kuitenkin pysähtynyt ja vielä ollaan jäljessä pandemiaa edeltävästä tasosta. Aikataulujen luotettavuus on selkeästi alhaisempi, kun huomioidaan feeder-liikenne Suomen osalta. 

Satamaruuhkatilanne on helpottunut selkeästi kaikissa pääsatamissa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Lukuisat lakot Euroopassa ovat vaikeuttaneet liikennettä ja aiheuttaneet viiveitä toimituksille. 
 

Olemme palaamassa normaalitilanteeseen, mutta jatkuvatko haasteet?

Asiantuntijat ovat arvioineet, että aikataulujen luotettavuuden parantuessa ja ruuhkien helpottaessa on perusteltua toivoa markkinoiden palautuvan pandemiaa edeltävään normaalitilaan vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. 

Paluu normaaliin antaa teollisuudelle ja kaupalle vakautta ja luotettavuutta, jota markkinat tarvitsevat jatkaakseen kasvuaan. Nykyisestä kehityksestä huolimatta monet asiantuntijat ovat edelleen varovaisia, varsinkin kun on kyse hintakehityksestä. Olemme jo aiemmin nähneet, että markkinatilanteet voivat muuttua nopeasti ja odottamattomat tapahtumat voivat johtaa äkilliseen muutokseen markkinatilanteessa. Jotta vältytään yllätyksiltä, on tärkeää edelleen tarkkailla markkinoiden kehitystä.

Lisätietoja saat tarvittaessa omalta yhteyshenkilöltäsi.