Kuljetus ja logistiikka eivät elä palvelemiensa talouksien ulkopuolella. Maailman tapahtumat ja muutokset muuttavat muun muassa kulutuskäyttäytymistä, mikä näkyy kuljetettavissa volyymeissä. Vuosina 2020 ja 2021 COVID-19-pandemian puhkeamiseen liittyvät eri valtioiden käyttöön ottamat kannustimet vaikuttivat kuluttajakäyttäytymiseen lisäten kysyntää. Vuonna 2022 pandemiaan liittyvien rajoitusten lieventäminen puolestaan lisäsi matkailua sekä erilaisten palveluiden käyttöä.
Vuonna 2022 sodan myötä nousseet polttoaineen hinnat lähtivät kiihdyttämään elinkustannuksia ja sitä kautta inflaatiota. Alkanut energiakriisi, korot ja geopoliittiset jännitteet lisäsivät kuluttajien epäluottamusta. Kasvaneen epäluottamuksen myötä ostokset romahtivat nopeasti. Ne länsimaiset yritykset, joilla oli suuret varastot täynnä myymättömiä tavaroita, joutuivat nopeassa tahdissa hillitsemään ja jopa keskeyttämään tilauksiaan.
Kevään 2023 edetessä olemme nähneet varovaisia positiivisia merkkejä markkinatilanteen normalisoitumisesta. Tilanne on kuitenkin epävakaa, eikä kuluttajien luottamus tulevaan ole vielä palautunut. Tämän myötä logistiikan markkina on tällä hetkellä epävarma. Ristiriitaiset viestit talouden kehittymisestä pitävät tilanteen myös tällaisena toistaiseksi.
Myllertävien markkinoiden keskellä kohta eteen tuleva pääsiäinen mahdollistaa hetken tauon hektisestä arjesta. Myös kevät tekee hitaasti mutta varmasti tuloaan. Jo pelkästään valon lisääntyminen antaa energiaa ja tekee olon paremmaksi.
Oikein ihanaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille!
Hanna Korvenpää
Toimitusjohtaja