Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Merirahdin markkinakatsaus joulukuussa 2024

Globaalit merirahtimarkkinat ovat voimakkaassa muutoksessa. Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut ovat aiheuttaneet heilahteluja myös rahtihinnoissa. Vuoden 2024 aikana kapasiteetin tarjonta on kasvanut, mutta satamaruuhkat ja pidemmät merimatkat ovat syöneet lisäkapasiteettia. Markkinat valmistautuvat parhaillaan uusiin varustamoalliansseihin, jotka voivat aiheuttaa häiriöitä kapasiteettien ja palvelurakenteiden muuttuessa.

Globaalit merirahtimarkkinat elävät tällä hetkellä voimakkaasti. Vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä merirahtimarkkinoiden globaali kysyntä on ollut suhteellisen vahvaa. Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut ovat aiheuttaneet heilahteluja rahtihinnoissa. Viime viikkojen hintojen nousu johtuu vahvasta kysynnästä erityisesti keskeisillä Aasian ja Euroopan sekä Aasian ja Amerikan välisillä reiteillä. USA:n tuontimarkkinat ovat tällä hetkellä erittäin vilkkaat, sillä moni yritys on päättänyt tuoda maahan tuotteita ennen Donald Trumpin siirtymistä presidentiksi tullien korotusten pelossa. 

Syys-ja lokakuun hintojen laskun jälkeen Drewryn World Container -indeksi on lähtenyt maltilliseen nousuun. Tällä hetkellä hintataso on globaalisti 66 prosenttia alle pandemian aikaisten huippuhintojen, toisaalta 148 prosenttia korkeammalla kuin vuoden 2019 pandemiaa edeltävänä aikana. Hintakehitys eri tradelaneillä saattaa poiketa Drewryn globaalista keskiarvosta markkinatilanteesta riippuen. Hinnat elävätkin voimakkaasti maailman markkinoiden muutosten mukana ja siitä syystä myös niiden ennakoitavuus on haastavaa.

Kapasiteetin tarjonta on kasvanut tänä vuonna merkittävästi ja sama trendi jatkuu myös tulevina vuosina. Maailmanlaajuinen rahtialusten määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana yli 3 miljoonalla TEU:lla. Lisäkapasiteetti on kuitenkin hävinnyt satamaruuhkien sekä Hyväntoivonniemen kiertämisestä johtuvan pidemmän merimatkan operointiin. Kapasiteetin kasvun ennustetaan saavuttavan reilu 34 miljoonaa TEU:ta vuoteen 2028 mennessä, jolloin kapasiteetti ylittää kysynnän 10 prosentilla.

Markkinat valmistautuvat myös muutoksiin uusien varustamoallianssien myötä, jotka käynnistyvät vuoden 2025 alussa. Muutokset voivat aiheuttaa häiriöitä kapasiteettien ja palvelurakenteiden muuttuessa. Suurimpana muutoksena MSC:n ja Maerskin välisen 2M-allianssin päättyminen helmikuussa 2025. MSC siirtyy kohti itsenäisempää toimintamallia ja Maersk aloittaa yhteistyön Hapag-Lloydin kanssa. Tässä uudessa Maerskin ja Hapag-Lloydin Gemini-yhteistyössä valtamerilaivat ajavat niin sanottua runkolinjaa esimerkiksi Aasiasta Eurooppaan ja Euroopasta Aasiaan suurien satamien välillä. Feeder-liikenteellä on tärkeä rooli uudessa Gemini-yhteistyössä, sillä se yhdistää pienempiä satamia suuriin päälinjojen satamiin. Lisäksi The Alliance on muuttanut nimeään Premier Allinceksi ja jatkaa helmikuusta 2025 alkaen kolmen varustamon - ONE:n, HMM:n sekä Yang Mingin - voimin. 

Globaalien aikataulujen luotettavuus on laskenut

Sea Intelligence ja Global Liner Performance -raporttien mukaan varustamoiden globaali aikataulujen luotettavuus oli korkeimmillaan tämän vuoden maaliskuussa, 51,2 prosenttia. Aikataulujen luotettavuus mittaa valtamerialusten aikataulussa pysymistä. Marraskuussa 2024 luotettavuusindeksi oli 50,0 prosenttia ja parani lokakuuhun 2024 verrattuna 2,2 prosenttia. Vastaava indeksi oli vuoden 2023 marraskuussa 60,8 prosenttia. 

Eri liikennesuuntien aikataulujen luotettavuutta tarkemmin tarkasteltaessa nähdään, että esimerkiksi Aasian ja Pohjois-Euroopan välisen liikenteen luotettavuusindeksi parani marraskuussa 2024 3,9 prosenttia lokakuuhun 2024 verrattuna ollen marraskuussa 57,5 prosenttia. Kyseinen reitti oli marraskuussa 2024 aikataulussa pysymisen osalta luotettavin.

Keskimääräinen valtamerialusten myöhästyminen on tällä hetkellä alle neljä päivää (3,7). Viiveet eivät ole siis tällä hetkellä kovin pitkiä, mutta vaikuttavat esimerkiksi Suomeen tulevaan ja lähtevään liikenteeseen, jota hoitavat syöttöalukset. Viive saattaa kertaantua matkalla Suomeen riippuen syöttöaluksen aikatauluista.

"Muuttuvat varustamoallianssit sekä uudelleen positioitavat valtamerialukset voivat edelleen heikentää aikataulujen luotettavuutta, ennen kuin tilanne lähtee jälleen paranemaan", toteaa merirahdin asiantuntijamme Tom Koskinen. 

Päästökaupan vaikutukset merirahtiin 

Meriliikenteen liittäminen osaksi EU:n päästökauppajärjestelmää (Emissions Trading System, ETS) aloitettiin asteittain 1.1.2024. Järjestelmä on osa "Fit for 55" -ohjelmaa, jonka tavoitteena on torjua ilmastonmuutosta vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä (vuoden 1990 tasoon verrattuna) ja jonka pitkän aikavälin tavoitteena on päästöttömyys vuoteen 2050 mennessä.

Vuodesta 2024 alkaen päästökauppa on koskenut meriliikenteen hiilidioksidipäästöjä ja vuodesta 2026 alkaen päästökauppa tulee koskemaan myös metaani- ja dityppioksidipäästöjä. Vuoden 2024 alusta saakka varustamoiden vuotuisista EU:n alueella aiheutuneista päästöistä 40 prosenttia on sisällytetty päästökaupan piiriin. Vuodesta 2025 alkaen prosenttiosuus nousee, sillä 70 prosenttia aiheutuneista päästöistä tullaan sisällyttämään päästökaupan piiriin. Kustannusnousut vaikuttavat myös rahtihintoihin.

Merirahdin häiriöt

Merirahtiin vaikuttaa edelleen keskeisesti Lähi-idän konflikti, joka on lisännyt epävarmuutta ja aiheuttanut muutoksia reitityksissä. Varustamot kiertävät edelleen Hyväntoivonniemen, mikä pidentää normaaleja kuljetusaikoja. Tämä taas on johtanut siihen, että moni varustamo tekee isoilla aluksilla vähemmän suoria satamakäyntejä ja kontteja siirretään satamasta toiseen syöttöaluksilla. 

Juhlapyhät

Tuleva joulunaika, vuodenvaihde sekä tammikuun lopulla vietettävä kiinalainen uusivuosi vaikuttavat rahtien kulkuun. Lue lisää nettisivuiltamme.

USA:n satamatyöntekijöiden neuvottelut

USA:n itärannikon satamatyöntekijät lopettivat kolme päivää kestäneen lakkonsa lokakuussa 2024, kun satamatyöntekijöiden ammattiliitto The International Longshoremen's Association (ILA) ja merenkulkualan työnantajaliitto The United States Maritime Alliance (USMX) pääsivät alustavaan sopimukseen palkoista. Syyskuun lopussa päättynyttä sopimusta päätettiin tuolloin jatkaa tammikuun 2025 puoleenväliin saakka. Uusi lakko voi kuitenkin alkaa tammikuussa, mikäli osapuolet eivät pääse uuteen sopimukseen. Keskeisiä kiistakysymyksiä ovat satamatyöntekijöiden palkat sekä satamien modernisointi.

Ajantasaisimmat tiedot merirahdin häiriöistä ja niiden vaikutuksista kuljetuksiin löydät seaexplorerin uutisista


Lähteet:  Drewry, Hapag-Lloyd, Kuehne+Nagel market intelligence, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Linerlytica, Maersk, Seabury Accenture, seaexplorer, SeatradeMaritime News, Suomen Varustamot, U.S. Chamber of Commerce