Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Toimitusjohtajan syystervehdys 2023

Globaalien huolintamarkkinoiden odotetaan supistuvan entisestään tänä vuonna. Suomen talousennusteet ovat myös vaimeat geopoliittisten jännitteiden ja korkojen nousun vuoksi. Samalla ympäristölainsäädännön tiukentuminen nostaa logistiikan kustannuksia ensi vuodesta alkaen meriliikenteen liittyessä päästökauppajärjestelmään ja raskaan liikenteen tiemaksujen noussessa useissa Euroopan maissa.

Yleisesti markkinoista

Globaalien huolintamarkkinoiden odotetaan supistuvan tänä vuonna. Kasvua hillitsevät tutut teemat: laskevat reaalitulot, tiukat rahoitusolosuhteet sekä vaimea ulkoinen kysyntä, mitkä painavat talouskasvua ja näkymiä. Myös Suomen osalta ennusteet ovat vaimeita. Suomi on tänä vuonna taantumassa ja ensi vuodellekin kasvun ennustetaan olevan hidasta. Suomen Pankki näkee talouden kasvulle riskejä, erityisesti geopoliittinen vastakkainasettelu sekä korkojen nousun vaikutus talouteen tulevat vaikuttamaan Suomen talouden kehitykseen hidastavasti. 

Päästökauppa

Päästökauppajärjestelmä ETS on EU:n kehittämä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen keskittyvä järjestelmä. ETS on osa Fit for 55-valmiuspakettia, joka sisältää ehdotuksia muun muassa liikennelainsäädännön päivittämiseksi. 55-paketin tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä vähintään 55 % vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. ETS:ää tarkistettiin EU:ssa viimeksi vuonna 2022 ja muutetut säädökset hyväksyttiin virallisesti huhtikuussa 2023.

Meriliikenne tulee osaksi päästökauppajärjestelmää tammikuusta 2024 alkaen asteittain. Päästökaupan piiriin kuuluvat tietyn kokoluokan (5000 GT) ylittävät matkustaja- sekä rahtialukset. Päästökauppaa sovelletaan täysimääräisesti päästöihin jäsenvaltioiden välisessä liikenteessä ja 50 % liikenteille jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden satamien välillä. Asteittainen käyttöönotto tarkoittaa ensi vuodelle sitä, että 40 % EU:n alueella aiheutuneista merenkulun päästöistä sisällytetään päästökauppaan. Tulevina vuosina osuus tulee kasvamaan. Päästökaupassa siihen osallistuva yritys ostaa päästöoikeuksia, joiden hinta muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Päästökauppa koskee ensi vuonna hiilidioksidipäästöjä ja vuodesta 2026 eteenpäin lisäksi metaani- ja dityppioksidipäästöjä. 

Tiemaksut

Raskaan liikenteen tiemaksuihin on odotettavissa muutoksia loppuvuodesta. Muutosten tavoitteena on kasvihuonepäästöjen vähentäminen sekä EU:n ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Tämän myötä Saksassa tiemaksut nousevat joulukuun alusta. Nousevat maksut tulevat vaikuttamaan 3,5 tonnin ja sitä suurempiin tavaraliikenteen ajoneuvoihin. Muutos sisältää myös ylimääräisen 200 euron hiilidioksidipäästöveron raskaille ajoneuvoille. Tiemaksut tulevat nousemaan myös Unkarissa lokakuun alusta lähtien ja Itävallassa vuoden vaihteesta eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan kiihtyvät toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tuovat niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä uusia vaatimuksia eri toimijoille. Haluamme pitää asiakkaamme tietoisina logistiikka-alaan vaikuttavista vaatimuksista, markkinoiden tilanteesta ja ajankohtaisista asioista, minkä vuoksi tulemme jatkamaan webinaarejamme syksyn aikana seuraavasti:

  • Hallinnoi lähetyksiäsi myKN:n avulla: 10.10.2023 klo 10.00–10.45
  • Ajankohtaista logistiikasta: 28.11.2023 klo 9.00–10.00

Haluan toivottaa teille kaikille ihanaa ja värikästä syksyn aikaa!
 

Hanna Korvenpää
Toimitusjohtaja