Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Kuehne+Nagel mukana Turvallinen koulutie -projektissa tänäkin vuonna

Tänä vuonna Kuehne+Nagel lahjoitti turvallisuuspaketit Vartiokylän ala-asteen sekä Taatilan ja Karvetin koulujen ekaluokkalaisille.

Olemme jo pitkään sitoutuneet toimimaan vastuullisesti siten, ettei toiminnoistamme aiheudu haittaa ihmisille tai ympäristölle. Maaliskuussa julkaistu uusi strategiamme vahvistaa edelleen tahtotilaamme edistää ympäristön, henkilöstömme sekä meitä ympäröivien yhteisöjen hyvinvointia. Yleisesti sosiaalinen vastuullisuus nähdään välittämisenä – ei ainoastaan omasta henkilöstöstä, vaan myös meitä ympäröivistä yhteisöistä ja yhteistyökumppaneista. Olemme myös tänä vuonna turvaamassa pienten koululaisten koulutietä lahjoittamalla turvallisuuspaketit Vartiokylän ala-asteen sekä Taatilan ja Karvetin koulujen ekaluokkalaisille. Kyseesssä on hyväntekeväisyysyhdistys Jalankulkijoiden Turvallisuus RY:n järjestämä Turvallinen koulutie -projekti, jonka tavoitteena on turvata jalankulkijoiden, etenkin koululaisten, turvallisuus ja näkyvyys liikenteessä. Lahjoitetut turvallisuuspaketit pitivät sisällään heijastavat heijastinliivit sekä oppitunnit heijastimen käytöstä, suojateillä kulkemisesta sekä liikenteessä toimimisesta. 

Vaikka liikenteessä tulee aina noudattaa varovaisuutta, tulee siihen kiinnittää erityistä huomiota nyt kun pienet koululaiset harjoittelevat liikennetaitoja ja turvallista koulureittiä. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa tekemällä turvallisia valintoja liikenteessä. Olitpa siis liikkeellä millä tahansa kulkuneuvolla, ennakointi, tarkkaavaisuus ja maltti ovat valttia.