Sisältöjulkaisija

Uratarina Samuli Muurimäki

Maantiekuljetusten puolella kesän 2020 työskennellyt Samuli Muurimäki oli jo kerryttänyt kokemusta ajojärjestelijänä. Kesätyö toi varmuutta ja intoa tuotantotalouden opintojen viimeistelyyn.

On hienoa, että näinkin iso yritys ei ole muuttunut kasvottomaksi vaan pitänyt jalat maassa.

Maantiekuljetusten puolella vuonna 2020 kesätöissä työskennellyt Samuli Muurimäki aloitti samana syksynä viimeisen vuotensa Metropolian ammattikorkeakoulussa tuotantotalouden opiskelijana. Samuli on erikoistunut toimitusketjujen hallintaan, joten aikaisemmat kesätyöt ajojärjestelijänä ja tämän kesän työ meillä kappaletavaratuonnin parissa ovat tukeneet hyvin hänen opintojaan.

– Koulun ja työn yhdistäminen on auttanut minua hahmottamaan toimitusketjujen kokonaisuuksia paremmin. Kun oppii palasia sieltä täältä niin lopulta niiden avulla saa hyvän kokonaisnäkymän alalle, Samuli pohtii.

Samuli törmäsi kesätyöilmoitukseemme ja päätyi hakemaan meille töihin, sillä logistiikka-ala kiehtoo häntä ja häntä kiinnostaisi kovasti työskennellä ulkomailla jossain vaiheessa. Hän koki, että suuressa kansainvälisessä yrityksessä se voisi olla mahdollista jossain vaiheessa uraa. Kuehne+Nagel oli Samulille yrityksenä tuttu, mutta toimintamme laajuus pääsi yllättämään hänet.

– Logistiikka-ala on mielenkiintoinen ja laaja kokonaisuus, jossa on monta liikkuvaa osaa. Ala tuntuu omalta ja koska Kuehne+Nagel toimii niin laajasti alalla, uskon, että pääsen kehittämään osaamistani erilaisissa tehtävissä. Jatkankin kesätöiden jälkeen töitä osa-aikaisena työntekijänä ja alan tehdä opinnäytetyötäni Kuehne+Nagelille syksyn aikana.

Poikkeuksellinen kesä takana

– Aloitin työt toukokuun alussa, joten tämä on ollut kesätöiden kannalta äärimmäisen poikkeuksellinen kesä. Työskentelin kolmisen viikkoa toimistolla perehdytyksessä ja sen jälkeen viimeisetkin työntekijät osastoltamme siirtyivät etätöihin. Etätyöskentely onkin ollut kivointa ja haastavinta kesätöissäni: on kivaa arjen luksusta, kun saa työskennellä kotoa käsin, mutta se on samalla tuonut omat haasteensa, sillä opin koko ajan uutta ja nyt kollegat ovat pääasiassa ympäri pääkaupunkiseutua. Onneksi etäyhteyksien ja sisäisen chatin kautta yhteydenpito on ollut helppoa ja aina olen saanut apua sitä pyytäessäni”, Samuli summaa.

Fiilikset kesän jälkeen

– Innostuin alunperin henkilöstöpäällikömme Riikan pitämästä myyntipuheesta tehtävästä ja täytyy sanoa, että kaikki lupaukset toteutuivat. Ilmapiiri on ollut todella hyvä ja vastaanottavainen. Täällä on myös sellainen olo, että työnantaja välittää työntekijöistään. Palasimme osittain toimistolle elokuun alussa ja henkilöstölle oli tarjolla tervetuloa-paketit sekä naposteltavaa – pieniä juttuja, mutta todella kivoja ja saivat hyvälle mielelle. Toimistolla vallitsee myös välittävä tunnelma. Harvassa työpaikassa toimitusjohtaja kävelee melkein päivittäin vastaan ja moikkailee kaikille käytävillä. On hienoa, että näinkin iso yritys ei ole muuttunut kasvottomaksi vaan pitänyt jalat maassa. Voin lämpimästi suositella Kuehne+Nagelia työnantajana muillekin, Samuli kertoo.

Työskentely Kuehne+Nagelilla

Tarjoamme mahdollisuuden toimia osana aidosti kansainvälistä ja asiantuntevaa verkostoa. Kehittyvässä tiimissämme pääset haastamaan itsesi ja kehittymään edelleen ammattilaisena. Kiinnostavatko kansainväliset kuljetukset? Haluatko meille töihin? Katso avoinna olevat työpaikkamme rekrytointisivuilta Careers at Kuehne+Nagel ja jätä sitä kautta hakemus.

Tutustu muihin inspiroiviin työntekijöidemme kertomuksiin. Satoja tarinoita, satoja työmahdollisuuksia – millaiseksi haluat kirjoittaa oman tarinasi?

Olemme täällä auttaaksemme sinua

yleinen-yhteydenottolomake

Täytä lomake ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme

Ota yhteyttä