Floating Contact Form Portlet
Sisältöjulkaisija

Takaisin Webinaari Q&A – Helmikuu 2024

Järjestimme tiistaina 13.2.2024 Ajankohtaista logistiikasta -webinaarin. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille.

Kiitos esittämistänne kysymyksistä ennen webinaaria ja sen aikana. Olemme koonneet tälle sivulle kaikki saapuneet kysymykset vastauksineen.

Mikäli kaipaat lisätietoja tai sinulla heräsi kysymys jostain muusta aiheesta, asiantunteva tiimimme on apunasi. Voit halutessasi jättää meille viestin sivun oikeasta reunasta löytyvän Ota yhteyttä -painikkeen kautta. Webinaaritallenteen saat tarvittaessa omalta yhteyshenkilöltäsi.


Merirahti

Kiertomatka Hyväntoivonniemen kautta lisää kuljetusaikaa vähintään noin 12 vuorokautta, mutta mikäli aluksen sijainti on jo lähempänä Adeninlahtea, voi viive olla pidempi. Myös ruuhkatilanteet satamissa voivat aiheuttaa viiveitä. Yleensä viiveeksi arvioidaan keskimäärin 2-3 viikkoa. Kuljetusmatkan ollessa pidempi, myös rahtihinnat sekä merirahdin päästöt kyseisillä reiteillä ovat nousseet.

Punaisenmeren alueen välttäminen ja reititys pidempää Afrikan kiertoreittiä pitkin on kaupallisille aluksille nyt niin sanotusti uusi normaali. Ennuste on, että kyse ei ole väliaikaisesta muutoksesta, vaan pidemmän aikavälin tilanteesta. 

Suezin kanavan tilanteella ei toistaiseksi ole ollut vaikutuksia Euroopan satamiin. Laivat on saatu hyvin operoitua, eikä Euroopan satamissa ole ruuhkaa. Voit seurata seaexplorer-työkalumme kautta Euroopan satamien ajantasaista ruuhkatilannetta.

Vettä Panaman kanavaan tuovien järvien kuivuminen on rajoittanut rahtiliikennettä. Vesitilanne ei ole vieläkään hyvä, mutta se on menossa parempaan suuntaan. Marraskuun sademäärän kasvulla sekä veden säästötoimenpiteillä on ollut positiivisia vaikutuksia veden määrään. Kanavan läpi operoidaan normaalisti noin 36 alusta per päivä. Arvio on, että tällä hetkellä vettä pitäisi olla kanavassa riittävästi noin 24 laivan operointiin.

Junarahti

Ukrainan ja Venäjän välisen konfliktin yhteydessä Kuehne+Nagel joutui 28.02.2022 keskeyttämään raideliikenteen Eurooppaan ja Euroopasta, sillä junakuljetukset kulkivat Venäjän ja Valko-Venäjän kautta. Punaisenmeran tilanteen aikana lentorahdin sekä SEA-AIR -yhdistelmäkuljetuksen avulla pystymme tarjoamaan joustavia ratkaisuja. SEA-AIR -palvelu yhdistää lentorahdin nopeuden sekä merirahdin kustannustehokkuuden. Ole meihin yhteydessä, niin kerromme mielellämme lisää.

Artikkelissa oleva informaatio on asiakkaille tarkoitettua koottua tietoa meidän luotettavaksi katsotuista lähteistä. Emme takaa minkään tässä osiossa olevan tiedon tarkkuutta tai täydellisyyttä, emmekä ota vastuuta luovutettujen tietojen käytöstä aiheutuvista menetyksistä.